2008
Sosiaalinen veistos, tilateos
Kadunlakaisu, dokumentaatio, esinekooste kadulta löydetyistä tavaroista
Teoksessa pyrin tuomaan esiin kodittomuuden ja siirtolaisuuden teemoja sekä vieraan kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä. Poissa kotoaan olevat ihmiset tuntevat olonsa usein vieraiksi ja pelokkaiksi. He tuntevat monesti olevansa väärässä paikassa. Tukholmassa tehtävä projekti on osa suurkaupunkien katujen reititykseen liittyvää työtä, jonka aloitin vuonna 2005. Teoksen tapahtumapaikkana on sattumanvaraisesti valittu tukholmalainen katu.
Aloitin joka päivän kuukauden ajan lakaisemalla katua. Keräsin kadulta löytynyttä pölyä, soraa ja roskia huolellisesti talteen ja asetin ne esille galleriaan projektin lopuksi. Kadunlakaisun dokumentoin valokuvaamalla.
Projektiin kuului myös kadonneen henkilön etsintä julisteen avulla. Isäni vanhin sisar oli varieteetanssija. Hän syntyi Viipurissa, nykyisin Venäjälle kuuluvassa kaupungissa, ja kuoli Tukholmassa 1956. Isäni arkistossa oli postikorttiin painettu ihailijakuva, jota tätini luultavasti jakoi ihailijoilleen. Korttiin on painettu myös hänen nimikirjoituksensa, taiteilijanimi Salme Sylvia. Tiedän hyvin vähän hänen elämästään ja kuolemastaan, tuntuu että hän on kadonnut jälkiä jättämättä.
Yritin selvittää Salme-tädin elämän vaiheita Tukholmassa käyttämällä lähtökohtana hänen ihailijakuvaansa. Tein kuvasta etsintäjulisteen, jossa oli teksti Har du sett denna kvinna? (Tunnetko tätä naista?) ja yhteystiedot poste restante -osoitteeseen. Julisteita levitettiin ympäri Tukholmaa. Kadulla näkyvistä julisteista oli kuvia Ei oikein mikään -installatiossa, mutta teos oli varsinaisena omana kokonaisuutenaan esillä myöhemmin nimellä Tunnetko tätä naista?